torstai 16. kesäkuuta 2011

Turkki & häntä -jengi

Ennen Tassuveljiä laumamme koostui kahdesta kaksijalkaisesti ja Turkki & häntä -jengistä; Siiri-koirasta ja Oskari- ja Iita-kissoista. Jengin alaosasto oli Matot ruttuun -yhdistys, jossa ansiokkaasti puhetta johti Iita,  Oskari toimi sihteerinä ja Siiri ääntenlaskijana ja pöytäkirjantarkastajana. Yhdistys kokousti säännöllisen epäsäännöllisesti, monesti jopa yöllä. Yösydännä ja aamuyöstä pidetyissä kokouksissa piti kuitenkin pärjätä ilman ääntenlaskijaa ja pöytäkirjantarkastajaa, joka samaan aikaan veteli sikeitä lauman kaksijalkaisten sängyssä.

Turkki&häntä -jengi kokoustauolla



Siiri ja Oskari ehtivät elellä karvakaksikkona noin seitsemän vuotta. Ikäeroa kaveruksilla oli vajaa vuosi, liekö sen takia jutut menneet niin hyvin yksiin erilajisuudesta huolimatta. Sattumallakin oli osansa kaksikon suhteen alkumetreillä, sillä Oskarin tullessa meille pienenä pentusena alkoi Siirillä valeraskaus. Fiksuna poikana Osku älysi "maitobaarin" olevan jälleen auki ja Siiri imettikin Oskaria noin parin kuukauden ajan. Tänä aikana Siirin ja Oskarin välille syntyi sellainen suhde, että vielä aikuisenakin Oskari oli Siirin pentu. Siiri onnistui myös sosiaalistamaan Oskuun koiramaisia piirteitä ja kissaraukka luulikin ensimmäiset kuusi vuotta olevansa koira.

Yhteiselämää takana noin viikko



Maitobaari

Muistan vielä elävästi tämän karvakaksikon tempauksista herkkukaapin tyhjentämisen. Tämä tapahtui joulun jälkeen, jolloin keittössä tiskipöydän yläpuolella olevassa kaapissa oli vielä jäljellä joulupukin tuomia herkkuja. Olimme silloisen poikakaverini, nykyisen mieheni, kanssa poissa kotoa muutaman tunnin. Heti ovesta astuttuani tajusin karvakaksikon omatoimisen herkuttelun, sillä tyhjiä herkkupakkauksia oli pitkin lattioita. Samassa kaapissa ollut koiranruokanäytepussi oli avattu kulmasta, mutta jätetty kuitenkin syömättä. Herkut sen sijaan olivat löytäneet tiensä parempiin suihin. 

Valistunut arvaukseni tapahtuneesta on, että Oskari on avannut kaapin oven ja mättänyt herkut lattialle Siirin istuessa lattialla antamassa ohjeita. Nuorena kollina Oskarilla oli muutenkin tapana paiskoa suutuspäissään keittiön kaappien ovia auki, koska en suostunut nousemaan aamuyöstä antamaan herralle ruokaa. 

Brittiprinsessa Iita liittyi laumaamme kesällä 2008. Jos Oskari kuvitteli olevansa koira, niin Iita kyllä tiesi tasan tarkkaan olevansa kissa. Sähinää, murinaa ja kynttä oli ilma sakeana Iitan muuttaessa taloon. Erityisen närkästynyt Iita oli koirasta ja ehdinkin saamaan muutaman harmaan hapsen lisää ennen kuin keksin, miten tytöt saisi tutustutettua toisiinsa. Sain lainaksi koiran näyttelyhäkin, jonka kaltereiden välistä oli turvallista puolin ja  toisin nuuskutella. Tämän oivalluksen jälkeen ei mennyt kauaakaan, kun tytöt alkoivat tulla juttuun keskenään.

Meijän tytöt

Oskari oli työskennellyt mösjöö Oscarin toiminimellä jo useita vuosia. Iitan liittyessä laumaan asiakasmäärä tuplaantui.

Mösjöö Oscar työn touhussa

Iitan liityttyä laumaan oli mielenkiintoista seurata Oskarin reaktioita. Useamman kuin kerran paistoi Oskarin naamasta ällistys: "Tekeeks kissat noin?" Oskari ei esimerkiksi ollut koskaan ääneen kehrännyt, mutta Iitan esimerkin innoittamana kehruukone lähti Oskullakin käyntiin. Nykyisin kehräystä kuullaan lähes päivittäin, sillä kuuluuhan päin naamaa pöriseminen ruokkimiskoneen käynnistysrituaaleihin.

Iitan ensimmäisenä kesänä kaverukset hitsautuivat tiiviiksi Turkki & häntä -jengiksi. Jengi sai olla kasassa valitettavan lyhyen ajan, noin pari vuotta, sillä tammikuussa 2011 kaksikolmasosaa jengistä siirtyi parin päivän välein sateenkaarisillalle tassuttelemaan. Oskari etsi tyttöjä pari viikkoa, mutta on sen jälkeen nauttinut suunnattomasti ainokaisen eläimen osastaan. Perjantai-ilta, jolloin Tuure tulee kotiin, saattaa olla Oskulle jonkinlainen järkytys. Tuuresta on kyllä kotona puhuttu jo viikko tolkulla, mutta Oskari ilmeisesti luulee, että se on jotain syötävää. 

3 kommenttia:

  1. Hii, mikä vauhtijengi teillä on ollutkaan! Ja Iita, miten mahdottoman kaunis kissa <3 Ei silti, ettei mösjöö Oscarkin olisi komea. Oskarille koittaakin jännät ajat, kun Tuure liittyy perheeseenne höpötöppöseksi :)

    VastaaPoista
  2. Turkki&Häntä -jengiä on kyllä ikävä, sillä erityisesti Siirin ja Oskarin suhde oli ainutlaatuinen. Molempia tyttöjä kiiteltiin kaunottariksi ja usein sanoinkin, että meidän tyttöjen kauneuden salaisuus on mösjöö Oscarin kasvohoito. Saapas näkee, tuleeko Tuuresta moderni ja trendikäs uros, joka käyttää mösjöö Oscarin kauneushoitolan palveluita.

    VastaaPoista