lauantai 30. heinäkuuta 2011

Kesäreissu 2

(Tuure tarinoi): Yks yö kerittiin vaan Kerimäen reissun jälkeen nukkua, kun jo taas lähettiin reissuun. Oskari puotettiin matkalla kissojen paratiisiin Jaanan luo. Sitten lähettiin ajelemmaan kohti Kuopijoo. Tapani mukkaan mie tuas kahtelin koiranunia koko matkan, paitsi kun pysähyttiin matkalla. Sillon join vettä ja kävin pissillä.

Kuopijossa käytiin ensin Niiralassa. Tällä kertaa Roosa-kissamummo ei näytellyt kissaa puhuvaa pensasta, vaan lymmyili pusikossa hissukseen. Ennen kun lähettiin yöpaikkaan, Rauhanlahteen, isännän piti käyvä moikkoomassa isseessä sairaalassa. Sillä välin myö hengailtiin äipän kansa Savilahen rannassa. Mie rakentelin rantahiekasta hienon kanavasysteemin.

Miusta tullee isona kaivuri

Äippä tuntu itekseen hihittelevän, että mitähän jos männään rannalta niine hyvineen Rauhanlahen respaan yöpaikkoo kyselemmään.

"Meille on meijän nimellä varattu huone"

Savolaiset on sen verran outoa porukkaa, että ei äippä uskaltanna minnuu kaivuuhommien jäliltä hotelliin suoraan viijä vaan järven kautta lähettiin kohti Rauhanlahtea.

Pitkään myö ei kuitenkaan majapaikassa vanuteltu, kun jo tuas lähettiin. Minnuu invormoitiin, että kyllään ollaan menossa ja siellä on miullekin kaveri oottamassa. Tällä kertoo isäntäväki ei narranna yhtään, sillä kun muutaman uukkarin jälkeen oltiin perillä siellä oli vastassa mualiman ihanin narttu. Sen nimi on Maisa, rodultaan punainen cockerspanieli. Ikäerrookaa meillä ei oo kun pari viikkoo. Meillä mäni jutut älyttömän hyvin yksiin ja ensimmäinen painiottelu käytiin eteisen matolla.

Maisa assuu omakotitalossa, jossa on iso piha, jonne myö sitten sännättiin leikkimmään. Kyllä meillä oli hauskoo. Maisa ei ookaan mikkään hienohelmarinsessa vaan siitä tulloohi mehtäkoira.

Tuli melekein pyörtymys, kun Maisa oli niin ihana

Myö juostiin ja painittiin ja sitten myö painittiin ja juostiin. Maisa esitteli miulla naapurustoa, mutta ei piästy kun parin talon piähän ja jo hakivat pois. Maisalla on oma hiekkalaatikko, jossa myö porukalla tehtiin kaivuuhommia, sillä aikoo kun ihmisväki veti sapuskoo kitusiinsa.

Entäs jos nää kaivais tähän kuopan

Ei oo vielä tarpeeks syvä

Ai syömäänkö? Ei jouva nyt, on hommat kesken.


Maisan kanssa oli kyllä niin mukavoo, että toivottavasti myö vielä nähhään, jotta voijaan jatkoo rojekteja.

Illankyhnyssä kun tultiin takasin majapaikkaan mie olin niin väsyny, etten jaksanna ennee mittää iltavilliä viritellä. Vetäsin vuan sapuskat tuulensuojaan ja painuin sängyn alle makkoomaan.

Seuraavana päivänä ennen kottiinlähtöä myö käytiin kävelyllä. Käytiin jossain kämpällä aijan takana kuikuilemassa, sillä sen pitemmälle ei ollu asijoo.



Takasin hotellille tultiin luontopolokua pitkin. Hikkee alako jo pukata. Onneksi matkan varrella oli vesihuolto kunnossa, sillä järvessä riitti vettä ja hevosilla oli isot vesikupit.

Tämmösen vesikupin miehii halluun

Takasin kottiin ajeltiin kuulemma Vehmersalmen kautta. Kommeet oli ollu maisemat ja tiet mutkasia. Mie en niistä tiijä mittään, sillä mie nukuin tuas koko automatkan. Isäntäväki kiittelikkii, että kyllä miusta hyvä reissukoira tulloo, kun ossoon olla nätisti autossa ja hotellissa. Miustakkii on kivvoo käyvä erilaisissa paikoissa ja nähä ihmissii eikä vuan aina noita samoja nuamoja kotona töllöttee.

perjantai 29. heinäkuuta 2011

Paluu juurille

(Tuure tarinoi): Äipällä on kuulema viimeinen lomaviikko menossa. En oikein tiijä, mitä se tarkoittaa, mutta viikko ollaan kuitenkin oltu koko ajan menossa. Keskiviikkona lähettiin koko porukka (paitsi Oskari)  jo uamupäivästä ajelemmaan. Äippä vähän vihjaili, että miulle voipi olla tiijossa kiva yllätys. Monta unta kerkisin kuitennii kahtoo ennen kun oltiin perillä: KERIMÄELLÄ! Voi mahoton, miten oli mukava nähä kaikki vanhat tutut pikkupentuuven ajoilta. Freya-mummo oli vähän kärttynen ja puuttu joka asiaan niin kuin mummojen toimenkuvvaan kuuluu. Funi-iskän kanssa meillä meni jutut hyvin yhteen, nyt kun mie oon jo iso poika enkä mikkään pikkupentu. Pentujahhii siellä oli, Lyylin ja Kasperin pesue. Niitä oli mukava vinguttoo.


Mie neuvoin pennuille vähän vesikuppivinkkejä; vähintään
kaksi tassua kupissa

Viillyteltiin Sporin kanssa kaivannossa

Minnuu ei itkettännä yhtään, kun isäntäväki hävis näköpiiristä muutamaks tunniks. Niin paljon oli tuttuja paikkoja kateltavana. Lampaitahhii myö käytiin iskän ja muun porukan kanssa kahtomassa. Kissan ruokakupithii muistin tarkistoo, jos vaikka miulle ois jottain jättäny. Isäntäväen tuas ilimestyessä muikuilta lemuten mie makkailin juoksulangassa karviaispensaan alla ja napsin välipalaks marjoja suoraan pensaasta.

Kottiin piti kuitennii lähtee, mutta luvattiin männä uuvelleenkin käymään. Äippä vielä supatti, että huomenna lähetään kansa mukavaan paikkaan ja ollaan ihan yötä.

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Ihanaa ja kamalaa

(Oskari tilittää): Viime aikoina miun elämä on ollut yhtä vuoristorattaa. Loppuviikosta olin lomalla ihanassa paratiisissa - Jaanan luona Vallattomissa villoissa. Se on paikka, jossa kissoja ymmärrettään ja pietään hyvänä. Miekii sain nautiskella kesäpäivästä ulkotarhassa toisten kissojen seurassa. Yhtään ei haitanna, vaikka kuuro-Einari piti nuapurikämpässä hirveetä meteliä. Isäntäväki kun tuli minnuu paratiisista pois hakemaan, millään en olis halunna mukkaan lähteä. Lähin sit kuitennii, kun äippä sano, että mie piäsen tällähi viikolla lomalle Jaanan luo yheks yönseuvuks.

Sillä välillä, kun mie lommailin, muu porukka oli huijellu missä lie. Uskottelivat kissojakkii nähneesä. Tiijä häntä, pitäskö uskoo, kun äippä muutennii aina minnuu juksuttaa.


Aika koppuraiselta näyttää tämän lajitoverin karva.
Pitäs varmaan furminoija.


Se siitä ihanuuvesta. Tännään päivä alako männä piälailleen jo heti uamusta. Hyvissä ajoin aloin ruokkimiskonneita käynnistellä, mutta mittää ei tapahtunu. Ei kolahtanna ruoka kuppiin, ei. Varmuuven vuoks päivystin kuitennii ruokkimispisteellä kupin vieressä koko uamun. Siellä mie olin kuitennii heleppo saalis äipälle, kun se koppas miut kainalloon ja kiikutti poksiin.

Autolla tuas ajettiin, pikkurakkikkii oli mukana. Vähän minnuu rupes eppäilyttämmään, kun perille tultua      isäntä vei miut jonkun tätin kanssa ouvolta haisevvaan huoneeseen. Siellä minnuun tuikattiin jotahin mömmöä, sillä minnuu alkako hetikohta väsyttämmään. Viimenen asia minkä mie muistan on kun äippä ja pikkurakkikin tulivat sinne minnuu töllistelemmään.

Jonnii aikoo olin kerinnä unia katella, kun miut sitten heräteltiin. Heti poksiin ja mänöks. Kotona terassilla mie loppupäivän yritin muistella, mitä oikein oli tapahtunu. Ens alakuun tassuissa oli jotkut kiäreet ja suussakin tuntu ouvolta eikä jalatkaa oikein kantanna.

Ja mikä hitto se tämä on? 

Missä mie oon? Kuka mie oon?
Kun olin vähän tullu tolokkuihini, isäntä anto miulle lopultakkii ruokoo. Samantien se otti pois sitteet, jotka oli miun tassuloihi reissun aikana ilimestyny. Lopun päivee mie sain yksikseni olleilla terassilla isäntäväen vuorotellen pittäessä minnuu silimällä. Pikkurakkikkaa ei saanu tulla minnuu häirihtemmään. Jotennii miun teki mieli pittee suuta koko ajan vähän auki ja äippä ihhailikkii aina ohi kulukiesssaan miun hienoja, valakosia hampaita. Äippä kerto, että mie olin ollut hammasliäkärissä eläintohtori Kivuttomassa. Samalla tuli furminoituu turkkikkii, sillä Martina-tätillä oli kuulema sellanen päivä, että se furminoi kaikki kissat, mitkä kiinni sai. Päivä oli kaamea, mutta nyt miulla onnii hienot hampaat ja turkki.

lauantai 23. heinäkuuta 2011

Kesäreissu

(Tuure tarinoi): Myö oltiin isäntäväen kanssa reissussa. Perjantaina lähettiin koko porukka autolla reissuun. Oskari puotettiin matkalla Vallattomiin villoihin Jaanan luo hoitoon. Oskari jäi tyytyväisenä ulkotarhaan lommailemmaan.

Sitten myö huristeltiin jonnii aikoo kunnes pysähyttiin pissi-, juoma- ja kauppatauolle Kolinporttiin. Aika hirveen kuuma oli, kun isännän kanssa ooteltiin äippää kauppa-asioilta. Lopulta piästiin jatkammaan matkaa Kolille. Perille piästyä isäntäväellä olikin hikinen urakka raahata kamppeet parkkipaikalta ylös hotellille, sillä hissi oli jumissa ja jouvuttiin kiipeemään portaita. Miulla ei ollu kantamuksia, joten mie johdin läähättävää joukkoa ylös portaita.

Hotellissa miut toivotettiin lämpimästi tervetulleeksi, ja sain oikeen oman kassinkin, jossa oli herkkuja ja muuta tarpeellista. Huoneessa minnuu varten oli varattu oma vesikuppikin.

Illansuussa myö lähettiin lenkille kiipeemään ylös kallioita. Tuas meinas isäntäväellä henki loppua heti alakukiihytyksessä ylös kiivetessä.


Puolvälissä lenkkiä myös pysähyttiin poseeraustauolle

Kommeet siellä oli maisemat ja kivvee oli hirveesti. Löysin mie kuitennii kaiveltavvookkii. Mie maistelin mustikoita. Ensin kyllä sylykäsin pois, mutta kun näin äipännii mättävän niitä kitusiinsa, arvelin ettei ne myrkyllissii varmaan ole. Oli niin älyttömän kuuma, että lenkin loppua kohti miullakin alako vauhti hyytymmään, kantoo ei kuitenkaan tarvinna. Ei sen puoleen, ei ois äippä varmaan jaksannakkaan kantoo, sen verran iso poika jo oon.

Hotellille kun piästiin niin nukuttiin koko porukka päiväunet. Mie sitten herätin äipän ja kerroin, että ulos pitäs piästä. Liian hittaita olivat, sillä äipän juoksuttaessa minnuu ulos isäntä kerräili perästä pökäleitä. Kehuja kuitennii tuli, kun olin osannu kertoa, että hätä on.

Illemmalla isäntäväki jätti miut yksin häkkiin ja lähti pois. Vähän aikoo mie perrään huutelin, että kukas se taas unohtu. Emmie kuitenkaan pitkään jaksanu siellä häkissä olla vaan aukasin katossa olevan läpän vetskarin ja siirryin äipän sängylle makkoomaan. Kyllä isäntäväki vähän ihmetteli, kun ne tulivat ruualta haisevina takasin ja mie köllöttelin ihan rauhassa sängyssä. Äippä ensin luuli, että mie on murjonu sen häkin ihan tärviölle, mutta miepä osasinnii aukasta vetskarin ihan oikeeoppisesti enkä särkenä mittään.

Yön mie suostuin nukkummaan kiltisti häkissä niin ku kotonakkii. Uamupäivällä ruvettiin sitten tekemään lähtöä kotimatkalle. Ensin kuitennii hengailtiin jonnii aikoo hotellin pihamualla. Kyllä minnuu ihhailtiin. Mie oisin ihan voinu vaikka jiähä sinne pitemmäks aikoo ihhailijoitten kanssa seurustelemmaan.

Ihhailin vielä kommeita maisemia

Autolle myö piästiin tällä kertoo hissillä, vaikka ens alakuun sekin meinas hyytyä.

Joojoo, vähän jännitti aluks hississä

Tulomatkalla myö pysähyttiin Ahvenisen punaisella talolla. Siellä oli aika paljon porukkaa, osa oli aika hiljasia.

Mitäs rotua sie olet?
Käytiin sitten Oskari mukkaan ja matkaan. Se ei kuulema ois halunna sieltä Jaanan luota lähtee mihinkää, kun oli ollu niin mukavoo. Kotona mie sitten aloitinkin heti kissanpaimennusharjoitukset. Vaikka kyllä nää kesäreissut on aika väsyttäviä ainakin näin kesäkuumalla. Kolille myö kuulema männään uuvemmannii kerran. Siellä koirathii toivotettaan lämpimästi tervetulleiksi.

perjantai 22. heinäkuuta 2011

Kesämies

(Tuure tarinoi): Äippä kertoi, että aikoinaan telkkarissa oli Vintiöt-sarja, jossa seikkaili Kesämies. Viime aikoina miusta on tuntunut ihan Kesämieheltä, koska

Mie en saa kiusata kissaa
Mie en saa syyä mattoo
Mie en saa syyä roskia
Mie en saa syyä kiviä
Mie en saa näykkiä ihmisiä
Mie en saa kaluta rasvasta herkkuluuta sohvalla
Mie en saa notkua pomopöyvässä
Mie en saa ottaa kissan leluja
Mie en saa ottaa pomoporukan tavaroita
Mie en saa särkeä Oskarin kiipeilytelinettä
Mie en saa nukkua yöllä isäntäväen sängyssä
Mie en saa rynnätä ovesta ulos ensimmäisenä

Miulla on korvatkii jo ihan kuumana, kun koko ajan jankutetaan "Tuure, EI!"Kyllä on rankkaa tää pikkukoiran elämä, kun  IKINÄ ei mittään saa tehä.

Mie oon kesämies

maanantai 18. heinäkuuta 2011

Rokkielämää

(Tuure tarinoi): Viikonloppu oli vähän erikoinen: isäntäväki tuli ja meni koko ajan. Hirmu myöhäänkin tulivat kottiin. Ne oli kuulemma Ilosaarirokin 40-vuotispäivillä. Myö oltiin Oskarin kanssa kotimiehinä ja hyvin pärjättiin.

Oskari taitaa olla vähän katteellinen
miun hienosta mökistä

Joojoo, mänkee nyt jo sinne rokkiloihinne
Sunnuntaina myö käytiin koko porukka (paitsi Oskari) lenkillä Kukkosensaaressa. Sinnehii se jytinä kuulu ihan selevästi. Mie en sitä kuitenkaa kehanna jäähä kuuntelemmaan kun oli muuta mielenkiintosempaa haisteltavaa ja maisteltavaa. Osan aikoo mie sain kulukea ihan irrallaan, kun isäntäväki halus kokkeilla toimiiko miun korvat. Toimintakunnossa olivat, sillä aina tulin kun kututtiin.

Ja ei vaamana oo pomopöytä

Kukkuu
Lenkin jäläkeen mie olin aika naatti. Niin tais olla isäntäväkikii, mutta niihen piti vuan sinne rokkiloihi lähteä. Mie rupesin makkoomaan ommaan huoneeseen.

lauantai 16. heinäkuuta 2011

Maalari maalasi taloa

(Tuure tarinoi): Eilen myö tehtiin äipän kanssa koko päivä maalaushommia. Ens alakuun mie tarkkailin piällysmiehenä homman etenemistä terassin ovien takkoo. Aika äkkiä minnuu kyllä rupes väsyttämmää se piällysmiehenä olo ja mie rupesin kahtommaa koiranunia.

Syönnin jäläkeen mie piäsin kuitennii äipän apupojaks. Mie kun oon tämmönen kaikkien alojen apupoika ja aina joka paikassa piälaillaan apuna. Vajjoon varttitunnin ennätin hommia paiskoa, kun muistin tarkistoo mualipurkin. Ilimeisesti ei ois tarvinna kuitenkaan maistoo, sillä hommat loppu ku seinään. Ennen ku äippä töytyytti miut takasin terassille ja juoks nuapurriin lainoomaan piimee, ennätin kuitennii silipasta vielä kukkapenkistä krookuksen sipulin palanpainikkeeksi. Oli nimittäin aika pahhoo se muali.

Miun siemaillessa piimee äippä näytti säheltävän puhelimesa kanssa. Ilimeisesti se jottain neuvoja kyseli, sillä seuraavaks miulta pestiin suu. Se oli oikeestaan aika mukava leikki, kun äippä ruiskutti jumppapullosta vettä suuhun ja mie sain syleksiä sen pois. Samalla pullolla oli kuulemma Siiri-mummo pietty nesteissä, sillon kun se oli ollu hirveen sairas mahan repeloinnin jäläkeen. Nyt se tuas nähtiin, että mittää ei kannata heittee ikinä pois, ei sitä tiiä millon tarvihtoo.

Tämmöstä mökkiä myö mualattin
Maalarin apupoika

Miulla on kuulemma tiijossa jännä viikonloppu. Isäntäväki on höpissy jonnehii rokkiloihi mänöstä. Siellä ei kuulemma olis pikkukoirilla yhtää kivvoo. Myö jiähään Oskarin kanssa kotimiehiks ja talovaheiks. Ja suatanhan mie nuapureihen iloks jonkun piisin lauloo luikauttoo, varsinnii jos miut tuas laitettaan kidutuskammioon.

torstai 14. heinäkuuta 2011

Yksinolosta ja Muusta

(Tuure tarinoi): Viime päivät on ollut tällaselle pikkukoiralle rankkoja. Äippä on nimittäin kiduttanu minnuu jättämällä miut ihan yksikseen miun ommaan huoneeseen portin taakse. Ite se sannoo, että pittää reenata lomien jälkeistä aikaa. Miun mielestä myö voitas olla kaikki yhessä koko ajan. Mielestäni mie kyllä ilimotan mielipitteeni ihan selekeesti ja kovaäänisesti, mutta äipällä on varmaan kuulossa vikkaa, kun se ei koskaan tuu kun mie huuan.

Miun osalle ilimeisesti suunnitellaan vilimitähen urraa, sillä aina kun mie jään yksinään, kamera seuraa miun touhuja. Vai onkohan tää nyt se bik rother. Miun isoveli-Oskari kyllä ylleesä makovaa omassa poksissaan eikä korvoosa lotkauta miun jutuille. Välillä äippä pistää meijät pojat sammaan huoneeseen ja männöö ite muualle. Sillon mie en kehtoo huutoo, sillä Oskarilla käypi korviin.

Mie on yrittänyt Oskarille neuvoo leluilla leikkimistä, mutta ei se ossoo. Onkohan se senniili tai muuten vaan tyhmä. Miusta leluilla leikkiminen on kivvaa. Varsinnii, jos niistä lähtee ääntä. Varo vaan Sulon tassuveli Kalle - tiällä on kansa rokkimies kasvamassa.

Mie, possu ja kala

Erityisen rakas miulle on miun oma Muu-morsian. Miun ex-morsiammen nimi oli Raato, mutta hiän katosi salaperäisesti. Mie kuulemma käsittelin morsmaikkuuni liian kovakourasesti ja sen tautta se otti ja lähti. Sitten äippä esitteli miulle Muu-morsiammen ja se oli rakkautta ensi silmäyksellä. Muu-morsian on sen verran tukeva tyttö, että sitä mie saan viskoo ja vettee hännästä eikä se valita yhtään.

Muu-morsiammen kanssa myö harrastettaan
sellasia isojen poikien juttuja

Äippä otti passikuvan ihanasta Muusta

tiistai 12. heinäkuuta 2011

Iltalenkki kaupungilla

(Tuure tarinoi): Eilen illalla lähettiinkin koko porukka (paitsi Oskari) iltalenkille kaupungille. Mäntiin ihan autolla. Ensin mäntiin morjestammaan miun ihhailijoita ravintola Kielossa, jossa isäntäväen kertoman mukkaan tarjoillaan kaupungin parasta sapuskoo. Kyllä minnu tuas ihhailtiinkin. Keittiömestarikkii töytäs kesken töittesä minnuu hallailemmaan. Miulle jopa tarjoiltiinkin - vettä kupista. Tapani mukkaan mie ensin sitä vähän hörppäsin ja loput läträsin tantereelle.

Kun siellä kulumilla kerta oltiin, käytiin näyttäytymässä äipän kummituspojan perreelle. Ja tuas minnuu ihhailtiin. Tarpeeks kun olin sillä kertoo suanu silityksiä, myö jatkettiin matkaa joen rantaan. Vuan sielläpä olikii lysti läträtä. Meinas isäntäväkikkii päästä uimaan, kun miun perässä yrittivät pysyä.

Tässä mie läträän joessa

Välillä piti syventyä tutkimaan mielen-
kiintoisia juttuja
Ennen kottiinlähtöä myö hengailtiin vielä
hienolla rantalaiturilla

Kottiin tultua myö tehtiin mustikoista ja turkkilaisesta jukurtista jotakin röppöä.

Arvatkee kuka putsasi jukurttipurkin?

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

Rantapoika

(Tuure tarinoi): Tännään oli taas hirmusen kuuma päivä. Aikamme kämpässä kärvisteltyämme lähettiinkin koko porukka (paitsi Oskari) rannalle. Matkalla isäntäväki kerto, että mennään Kukkosensaareen, sillä siellä koiratkin saa viettää rantaleijonaelämää.

Myö löyvettiinkin hirmu hyvä paikka, mutta ei keritty vielä kamppeitamme levitellä ku paikalle pölähti iso lauma ihmispentuja ja -aikuisia. Koiriakin niillä oli mukana. Meitä oli vähemmän, joten myö jouvuttiin väistämmään muualle. Äippä yritti kyllä niille murista prklettä, mut siitä laumasta lähti vielä enemmän ääntä.

Myö löyvettiin sit vähän matkan päästä paikka, josta mieki piäsin hyvin uimaan tassupohjaa. Myö leikittiin sitte porukalla sellasta leikkii, että äippä seiso järvessä, isäntä mätti sinne keppejä ja rantalelua ja mie juoksin niitten välissä kerreemässä sitä roinaa pois.

Siellä rannalla oli hitsin kuuma kallio, jolla mie rillasin puruluuta. Muutennii siellä oli vaikka minkälaista suuhunpantavaa, jota isäntäväki yritti parraasa mukkaan tonkia ulos miun suusta.

Tässä mie rillaan puruluuta
Keppiä mie sain pureskella ihan luvan kanssa
Äippäkin kävi uimassa. Myö pojat vahittiin rannalta, että se pyssyy pinnalla. Minnuu ei huvittanna ennee järveen männä. Mie löysin rannalta oman uima-altaan, jossa oli mukava sotkee ihtesä.

Hengailua altaalla
Kottiin kun tultiin painuttiin äipän kanssa suorilta makkoomaan. Äippä kuitennii lupas, että Kukkosensaareen männään vielä uuvelleenkin uimaan ja lenkille.

lauantai 9. heinäkuuta 2011

Rakki okei

(Oskari tilittää): Mjou man, hyvä meininki. Äipän trokaamat Feliway-tötsyt tekee mielen aika harmooniseksi. Pikkurakki touhuilee omiaan, mut ei haittaa. Jotakuta vois ärsyttää, että pikkurakin lelut ja puruluut on levällään pitkin kämppää. Miun lel.. eikun saaliit oli vanhaan hyvään aikaan sijoiteltu tarkan suunnitelman mukaisesti pitkin lattioita. Äippä yritti niitä välillä keräillä kokkoon, mut mie levittelin ne heti takasin. Kun kamppeet oli järjestyksessä, illalla valojen sammuttua oli helppo alkaa saalistammaan äipälle hiiriä ja kantaa ne sängyn viereen oottammaan. Syyttäkköön nyt ihteesä, jos piäsöö laihtummaan. Vaikka taitaahan se isäntä käyvä jossain hyllyjen välissä metällä, kun kassien kanssa aina kottiin tulloo.

Rento meininki - Mjou!


Tämän pikkurakin ruokatottumukset ne vasta omituisia ovat. Se syöpi ku lammas, vaikka on olevinnaan koira. Jos sille antaa leipäpalan, se männöö ja marinoipi sen ensin mullassa ja muhittaa pihalla pari päivää ennen ku syöpi sen. Sen tautta varmaan vesikuppihhii meillä on nykysi ku katuoja - aina multoo ja roskoo puolillaan.

Pari kertoo oon yrittäny noppeeta poistumista terassin ovesta (pikkurakkia pittää aina ootella sisälle ja sillon mie ampasen ulukoilimaan). Eilen piäsin tuas livahtammaan enkä viksuna poikana rynnännykkää heti tontin perille vuan yritin siinä kahella kissanmentävää koloa Tuure-hidasteessa. Mutta mitä tekköö pikkurakki - ruppee minnuu mukamas paimentammaan niin että äippä sai kopattua miut kainalloon. Helevata vie, sanon mie. Minnoon kuitennii kissa enkä mikkää lammas!

Nooh, kyllä myö pikkurakin kanssa saman katon alle on alusta alakaen mahuttu. Jospa se vaikka kasvaessaan vaikka oppis puhummaan kissaa tai muuten löytys järki piähän. Tiijä vaikka miten hyvän kaveri siitä suapi.

Siirii on ikävä

perjantai 8. heinäkuuta 2011

Vilvoittavien vetten äärellä

(Tuure tarinoi): Eilen pakkauvuttiin jo heti uamutuimaan autoon ja lähettiin reissuun. Luulin, että on pitemmästäkin matkasta kysymys, joten heittäyvyin takapenkillä heti unille. Montoo unta en ennättäny kuitenkaa kahtoo, ku oltiin jo perillä; MÖKILLÄ!

Siellä oli joku vieras setä mummilla raksahommissa. Se jotenkin tunsi miut, sillä se sano, että sieltähän se kuuluisa Tuure tulee. Olen siis jo julkkis Hammaslahden lähiössäkin. Raksasetän vaimokin kävi minnuu vielä erikseen moikkaamassa, kun oli setältä kuullu, että mie olen tullu mökille. Settään teki varmaa vaikutuksen se, että mie autoin sitä niissä raksahommissa: setä oli mänössä mitan kansa jottain mittoomaan ja unohti ottoo kynän matkaan, mie sen sitten työkalupakista silipasin ja perästä kiikutin ilima eri käskyä.

Mökillä mie jatkoin uimamaisteriharjoituksia. Äippä ja mummi hukkasivat monta kertaa rantalelun järveen ja miunhan se piti tietennii käyvä sieltä hakemassa.

Tässä rantalelu on vielä tukevasti maissa ja suussa

Tässä mie jouvun sitä sitten järvestä kerreemään,
kun ne onnettomat män sen sinne työntämmään

Kun olin aikani niille hölömöille lelluu sieltä järvestä kantanu, teki miel välillä kuivatella. Törmäilin sitten siinä pihamualla eestakas ja laskin välillä mahamäkkee rinnettä alas. Mielestäni kaiken syötäväks kelepaavan onnistuin imuroimaan tuulensuojaan. Muutaman kerran äippä onnistu kuitennii viemään herkun huulilta. Ei ois kuulemma tarvinna kaikkee löytämääsä suuhusa pistää. Ja minkätähe ei, kysyn vaan, sitä vartehan ne siellä on.

Kivenkolosta kasvo joku tatti. Maistelin sitähii.
Käytiin äipän kanssa metässä. Siellähii se hukkas miun makupaloja millon mihinnii ja miun piti ne tietysti ehtii ja korjata parempiin suihin. Männä viikolla, kun oltiin iltalenkillä Koivuniemen rannassa, se kansa hävitteli niitä nameja isojen kivien päälle. Kahto vähän mietteissään sitten, kun mie kiipesin sille kivelle ku kekko jossain Hahamaassa.

Tää oli heleppo rasti. Nami oli pölökyn piällä,
jonne ei tarvinna ees kiivetä
Äippä ei ollu älynny ottaa mukkaan ku yhen ainoan lelun, joten se joutu tekemään miulle viihykkeen tunkemalla käpyjä vanhaan sukkaan.

Ei siinä mittään. Mänhän se aika täännii kansa riehkastessa
Sitten meijän pitikii lähtee kottiin syömään ja oottelemmaan isännän kottiintulloo. Vähä meinas ruveta kotona väsyttämmää enkä koko iltana oikein jaksanna iltavilliä viritellä. Illankyhnyssä minnuu kävi moikkaamassa naapurissa hoidossa oleva Nasse-setä. Se on sellanen vanha ja arvokas heppu, joka ei minnuu paljon tainna noteerata. Äippä kerto, että Nasse olikin Siirin lapsuuvenaikassii leikkikavereita, ikätoveri nääs. Suattohan se olla niinnii, että Nasse kierteli Siiri-morsiantaan ehtimässä meiän pihalla eikä sen tautta malttanna miun kansa leikkiä.

keskiviikko 6. heinäkuuta 2011

Tuuren temppukoulu osa 1

Tuure osasi jo monia asioita meille muuttaessaan. Hän tunsi nimensä, tuli (yleensä) luo kutsusta ja istu-käskykin oli hallussa. Kettupojan kotiuduttua olemme pikku hiljaa laajentaneet repertuaaria. Ensin opeteltiin, mitä tarkoittaa "maahan". Seuraavana oli vuorossa "ei ota". Taitavana poikana Tuure oppi nämä temput nopeasti. Vallan ylpeä olen "ei ota" - käskyn nopeasta haltuunotosta. Siirikin oli haka siinä ja temppua hyödynsin menestyksellisesti monessa arkipäivän tilanteessa.

"Ei ota" - piece of cake eikun Robur


Tällä hetkellä treenaamme käskyjä "odota" ja "paikka". Näitä on harjoiteltu ensin sisällä ja pihallakin on kokeiltu. Toistoja kuitenkin vielä tarvitaan.

Ai paikka vai - olisit heti sanonu


Lauman arvojärjestyksen muistuttelu alkaa olla osa päivittäisiä rutiineja; pomopöytään ei koiralla ole asiaa, pomot kulkee ovista ensimmäisenä (välillä joutuu tekemään useammankin éntreen samalla ovenavauksella erityisesti pihalle mentäessä), pomoväki (ele)syö ennen koiraa.

Tuure saa välillä iltavillikohtauksia, jolloin mikään puhe ei mene perille. Eilen illalla kävimmekin vähäeleisen, mutta hikisen taiston siitä, kenen pillin mukaan tässä torpassa tanssitaan. Periksiantamattomuus kannatti ja raggari rauhoittui eikä eläintä vahingoitettu missään vaiheessa. Toki Tuure yritti kiljua nukkumassa olevaa isäntää apuun, mutta avunhuudot kaikuivat kuuroille korville selitettyäni, mikä Tuurea itse asiassa harmitti.

Oliks tää sit muka EI - aina ei voi pikkukoira kaikkee muistaa


Yksinoloakin on harjoiteltu useampana päivänä muutama tunti kerrallaan. Naapureiden kertoman perusteella alkaa sekin sujua. Tänään tosin sydän jytkähti, kun kaupungilta palatessani kuulin ilmiselvää koiran ulvontaa. Etuovelle asti piti kiertää ennen kuin sain paikannettua ulinan vastapäisestä naapurista kuuluvaksi. Meidän kakara oli ihan hiljaa ja aloitti kiukkuamisen vasta sen jälkeen, kun sisään tultuani en vapauttanut vankia riittävän rivakasti portin takaa. Tuure kyllä alkaa jo hoksata, että huutamalla meillä ei saa tahtoaan perille, vaan portti avautuu vasta sitten, kun vapautettava istuu nätisti ja hiljaa.

Ensiaskeleet opintiellä on siis otettu ja pitkä matka on edessä taivallettavana. Mitään toko-koiran uraa en Tuuren päänmenoksi ole kuitenkaan suunnittelemassa. Minulle riittää se, että koirasta saa koulittua mukavan kaverin, jonka kanssa pärjää arjessa.

tiistai 5. heinäkuuta 2011

Nyt meni hermot!

(Oskari tilittää): Miulle on alkanu valjeta koko katastrofin laajuus: ärrrsyttävä pikkukoira ei olekaan meillä  käymässä vaan aikoo ilmeisesti jäädä meille loppuiäkseen. Sunnuntaina meni sitten hermot. Pikkurakki riekkui koko illan, ja äippäkin joutui sille murahtamaan. Ajattelin auttaa pomoväkeä ja komensin sitten miekii raivopäätä muutaman kerran oikein kunnolla.

Pari ensimmäistä hyökkäystä meni vielä pikkurakin piikkiin; mitäs kaivoi verta kuonostaan vetämällä hännästä ja rikkomalla miun tavaroita. Äippäkin sanoi Tuurelle, että kuuntele mitä Oskari sanoo. Nih! Sitten taisi kuitenkin mennä vähän liioittelun puolelle, kun hyökkäsin ihan rauhassa makoilevan pikkurakin kimppuun. Tuli penaltipoksia eli asioiden mietiskelyä yksikseen kylppärissä.

Äippä tuntui kuitenkin päässeen haisulle siitä, mikä minnuu niin rupes harmittamaan. No se tietennii, että koko ajan vaan Tuure sitä ja Tuure tätä, hyväpoika, taitavapoika ihan loputtomiin. Kyllähän se kuitenkin mie olen aina ollut tämän lauman hyväpoika ja AINOA sellainen.

Illalla äippä sitten pisti pikkurakin nukkumaan omaan häkkiinsä, jonka jälkeen me vietettiin laatuaikaa keittiön lattialla. Ihan niin kuin ennen vanhaan mie röllähtelin pitkin pituuttani ja sain maharapsuja ja silityksiä.

Aamulla vielä varmuuden vuoksi tein salamahyökkäyksen suhautuksineen Tuuren kimppuun. Tällä kertaa ei tullut kuitenkaan penaltipoksia, mutta kuulin äipän ajattelevan ostosreissua eläinkauppaan Feliwayta hankkimaan. Samaa tököttiähän tupsuteltiin tupa täyteen silloin, kun ujopiimä-Iita muutti meille aikoinaan. Ei siitä varmaan haittaakaan ollut, ja hyviä kavereitahan meistä lopulta tuli.

Mie olin muuten täällä ensin - ettäs tiijät

sunnuntai 3. heinäkuuta 2011

Tour Tuure to Kuopio

Lauantaina pakkauduttiin helteestä huolimatta (ilmastoinnilla varustettuun) autoon ja kurvailtiin kohti Kuopiota tervehtimään savolaisia sukulaisia. Tuure olikin kauan odotettu vieras sillä suunnalla.

Alla omenapuun, siellä siellä se Tuure on
Roosa-kissamummukkaa ei nähty. Selkeäsanainen ääninäyte kuitenkin saatiin puskan sisästä. Roosa lainasi kuitenkin Tuurelle vesikuppia, joka tätä nykyä toimittaa myös vesipuiston virkaa niin kotona kuin kylässäkin.

Vesipuistossa

Kun savolaiset oli sarjahurmattu, lähdettiin paluumatkalle kohti Joensuuta. Keli oli todella helteinen, joten olimme varustautuneet uimavarusteilla. Ainoa porukasta, joka ui, oli kuitenkin Tuure.


Tuusjärveen pulahtanut

Illalla olimme menossa Kieloon syömään, joten aloitimme lähtövalmistelut ajoissa. Tuuren kanssa on kyllä harjoiteltu yksin olemista, mutta pitemmäksi aikaa pikkukoiraa ei yksin oltu vielä jätetty. Alkuillasta Tuuren kanssa treenattiin ja tehtiin älypäätehtäviä. Viimeisenä silauksena Tuure sai ratkaistavakseen monen sisäkkäisen namilaatikon tehtävän. Jännittyneenä vein Tuuren portin taakse varautuen äänekkääseenkin protestiin. Lähtövalmistelut ilmeisesti onnistuivat, sillä poika paineli oitis sängyn alle nukkumaan eikä ollut moksiskaan, kun sanoimme heipat ja lähdimme. Hyvän aterian nautittuamme tulimme parin tunnin päästä kotiin. Hiivin varovasti porttihuoneen ikkunan taakse katsomaan, miten Tuure pärjäilee. Poika veteli tyytyväisenä sikeitä ja heräsi vasta ulko-oven kolahdukseen.