Iivaril kyläs

(Tuure tarinoi): Viikonloppuna myö lähettiin lopultahhii Iivarin luona käymmään. Ensin myö kylläkkii ajettiin Kuopijon mummollaan ja olttiin sielä yötä. Uamulla sitte lähettiin kohti Iivarin kottii. Par pyssäystä matkalla kuitennii tehttiin. Ensmäiseks mänttiin lemmikkiruokatehttaan tehttaanmyymällään. Sinne ois ollunna elläimetkii tervetulleita, mutta äippä komens meijät isännän kansa mänemmään kävelylle ja ite ryykäs sitte ostoksille. Kaikenlaista herkkuvaha sillä oli tuomisina. Oskarille ja Tyynellehhii oli viemisijä ku sitte viime käynnin kauppaan oli tullunna myynttiin myös kissoille tarkotettuja herkkuja. Iivarille mie käskin äipän ostammaan luun ku oli kerran lauvantai ja sillä on tapana syyvä sillon lauvantailuu.

Meijän rehvit Iivarin kansa ei männy iha niiku römsöössä vuan tästä ensmäisestä tappaamisesta tuli ikkäänku semmonen harjottelukerta. Seurraavalla kerrallaha myö ollaan jo vanahoja tuttuja eikä tarvvii kummankkaa nii paljo jännittee. Mukava oli kyllä Iivarilla kylässä käyvä ja tullaan kyllä toistekkii jos kututtaan. Ja kyllä meillehhii voipi tulla kylättelemmään.

Kuviahhii tietennii otettiin, plokikamujen tappaamisesta ku oli kysseessä. Kuvatekstilöissä äippä pisti sanat Iivarin suuhu, joten murre ei varmmaankkaa osu iha kohilleen, asia kuitennii ehkes tulloo seleväks

Työ voisija pikkuhilijoo ruveta aukasemmaan
sitä kauppoo. Meillä on kiire Iivarin luo.

Äet, äet! Hällyytys, hällyytys!
Meijjän pihhaan tuli tuas se iso ja punanen nuapurin koera.
Aika vuaralliselta näättää. Alakkaa kuitennii tuas rähjätä.

Mie nyt sitte tulin, niiku sovittiin.
Emmie oo yhttään vuarallinen, innokas
kyllähhii tutustummaan - ainahhii siun peräpiähän.

Siekö se oot sitte se Tuure?
Emmie kyllä ois arvannu,  jotta sie oot noin kaaheen iso
 - ainakkiin minnuun verrattuna.

Sielä se vieras velehhuu miun pihamualla.
Löyttääköhä se nyt omin päin ne lymypaikat,
mitkä mie suunnittelin sille esitteleväni.

Miepä piäsinnii Iivarin äetin sylliin
- monta kertoo vielä. Äippäkkii kyllä tunnusti
hypitelleesä Iivarrii sylissään ku mie en ollu näkemässä.
Ihana muka oli ollunna ja pussailleetkkii olivat. 

Pöytä oli niin korreena ja tarjjoillut hyvvii että.
Melekkein hävetä sai ku isäntäväki nii monta kerttoo
 sitä mansikkakakkuuhhii santsas. Söivät miunnii
eestä ku minnuu sevverran jänskätti ettei tarjoilut maistunna.

Piästä jo, äet! Kyllä minä jo ossoon olla
murisemata. Vaan jos tassun pistää selekään
nii sitten kyllä tulloo sanomista. 

Äippä ja Iivarin äet vuan huastelivat ja huastelivat.
Väkisin alako siinä silimä luppasta. Iivarikkii tuntu
tyytynneen kohtalloosa kammarissa lauvantailuusa kansa.

Matkoilla on välillä mukava käyvä, mutta kyllä
miummielestä kotisohvalla on parasta muata.
Äippä käski sannoo Iivarille ja sen kotiväille kovasti kiitokssii.
Mukava oli huastella ja nähä plokikamuja ihan ilimi elävänä.
Illalla kyllä vähä väsytti ja tääkkii päivä on männynnä vielä
reissoomisen rasituksista toippuissa.