Syksyn sekalaiset

(Tuure tarinoi): Morjens, kamelit! Kyl myö tiällä ollaan, vaiks hilijaa ollaanki oltu. Ja on meil ollu kaikkii juttuikii:

Meijän ikkunat ja ovet läks. Hei, hei, ei tuu ikävä, sano äippä.
Meile laitettiin sit uuvet ikkunat ja ovet tilalle. Mie autoin.

Kissat saivat oman oven, minkä kautta ne ramppovvaa nyt ulukona alinommaan. Vessassakkii ne käypi vuan ulukohuussissa sielä terassilla. Nyt ku ilimat on jo vähä viliposempia, isäntäväki joutuu muina töinään toimimmaan niille portsareina.

Muutama viikko sitte mie olin paimentelemassa Kerimäillä. Oli sielä muitahhii koirii, niiku esmerkiks lappalaiset Jaava ja Mette, yks portsukkalikka ja issikoista Udi ja Jorunn. Nää toiset osas jo vähä enemmä paimennella, mie hilluin joukon jatkona parraaksi kahtomallani tavalla.

Mänkee, mänkee, sinne nii

Mitäs myö sitte tehtäs?

Eilissä iltana kissat kävi liäkärissä. Tyyne sai kuulema rokotuksen ja Oskarilla ol hampiliäkäri. Mie piäsin mukkaan autoon istummaan, ku myö käytiin Osku takasi kotia. Sillä olihii kunnon perjantaikänni, ku vasta illalla yheksän aikaan alako elonmerkkiä näyttämmään. Isäntäväki istu vuorotellen Oskun seurana kylppärissä ja myö Tyynen kansa päivystettiin oven ulukopuolella, sisälle kun ei suatu männä. Myö kyllä oltiin kauhheen huolissaan, että mitenkähän se nyt sielä pärjevvää, kun myö ei suaha olla hoitamassa. Piästiin myö sitte sitä haistelemmaan ja hoitammaan, ku se jo omilla tassuillaan pysy. Nyt pitäs sitte Oskulta ja kuulema meiltä muiltakkii ruveta hampia hoitammaan oikein urakalla. Kehkeh, siinäpähän yrittäävät....