sunnuntai 30. lokakuuta 2011

Paimenpoika

(Tuure tarinoi): Eilen myö pakkauvuttiin koko porukka (paitsi Oskari) autoon ja huristeltiin Kerimäelle.  Äippä oli jo muutaman kerran vihjaillu, että suattaa olla mukava päivä tulossa. Tällä kertoo se ei ollukaan viärässä. Kerimäellä mie tapasin kaikki pentuusajan mukavat ihmiset ja Funi-iskän. Ja sitten siellä oli nelikuinen Affa-likka, jota mie oon viimeks nähny, kun se oli ihan pikkuvauva. Nyt meillä mäni Affan kanssa jutut hyvin yhteen ja meillä oli kyllä älyttömän hauskoo keskennään. Mie sain myös kokkeilla paimentamista ja toisella korvalla kuulin, että ei kai se mitenkään huonosti ensikertalaiseks männy. 



Miun nimi on Tuure. Ruvettasko hommiin?


Junioriketju paimentaa

Välillä myö piettiin lakisääteisiä leikkitaukoja

Mitäs myö tälle tehtäs?

Lounaaksi nautin kakkaa. Hevonkakka oli hyvää!

Funi-iskä yrittää näyttää isommalta. Samankokosia myö kuitennii ollaan;
46 cm ja noin 13 kg.

ISKÄ! Elä kutita.

Affa oli kiva painikaveri, vaikka onkii likka.

Iskä, älä mee

maanantai 24. lokakuuta 2011

Mä oon malli

(Oskari tilittää): Äippä harjotteli ottamaan kuvia työpaikan kameralla. Arvatkeepa kuka oli mallina? No, mie tietennii.











Yritti se ottoo muutaman kuvan törkyturvastakkii, mut niistä ei tullu niin hyviä.




Ja sitten se otti kuvan vielä Siiristä.

torstai 13. lokakuuta 2011

Tuure 6 kk ja mieluisat vieraat

(Tuure tarinoi): Männä viikonloppu oli aika jännä. Mie täytin torstaina 6 kuukautta. Isäntäväki nakkas miut juhlimmaan koirahotelliin ja karkasivat ite jonnekin kartanoille. Ihan kivvoohan siellä hotellissa oli, suatan männä uuvestaankin. Oskari lommaili paratiisissaan eikä olis millään halunnu sieltä pois lähteä; kottiin lähtiessä marmatti kopassaan ja kotonakkii vielä vänisi, että miksei voinu jiähä paratiisiin pitemmäksi aikoo.

Puolivuotias

Pyhänä meillä kävi vieraita. Ette ikinä arvoo, kuka tuli minnuu kahtommaan: Rún-äiskä ja Apla-täti! Mie olin niin innoissani, että ens alakuun en osanna tehä muuta kun juosta häntä suorana pihhoo ympäri. Siskolikan emäntä oli just männä viikolla kerinny kehua, miten ihanan rauhallinen mie oon (siis siskolikkaan verrattuna). Kyllähän mie kuulemma oonkii, välillä pittää kuitennii revitellä.

Ensin myö vertailtiin äiskän kanssa purukalustoja


Äiskä, kato! Yhellä jalalla

Päivää, Apla-täti


Sää oot jotenkin tutunnäköinen. Ollaanks me joskus tavattu?

Äiskä vei lapselta lelun

Kiitokset myös Tuulalle ja Elsalle käynnistä. Mukava oli nähdä ja tavataanhan taas.

tiistai 11. lokakuuta 2011

Oskari ja Tuure tunnustavat

Tassuveljet saivat kunnian vastaanottaa tunnustuksen Aadalta, Aamokselta ja Nannalta.
Kiitokset Kolmen kissan koplalle! Kierrätämme tunnustuksen kaikille issikkablogeille.



Tunnustuksen saajan pitää:
1. Kiittää tunnustuksen antajaa.
2. Antaa tunnustus kahdeksalle bloggaajalle.
3. Ilmoittaa näille kahdeksalle tunnustuksesta.
4. Kertoa kahdeksan satunnaista asiaa itsestään.

Tuuren tunnustukset:
  1. Äippä on suanu jostain piähäsä, että pikkukoiran pittää koisata yösä omassa sängyssä (siis häkissä). Joka ilta siis häkki heilahtaa, monesti kyllä mänen sinne iliman eri käskyäkin. Kun isäntäväen punkasta alakaa kuulua tasanen tuhina, hiippailen jatkammaan unia Oskarin viereen isäntäväen punkan jalakopiähän.
  2. Harjottelen Oskarin kansa paimentamista, mistä paimennuksen kohde ja isäntäväki eivät oikein tunnu tykkeevän. Hyvänen aika, pittäähän sitä nyt suvun kunniakkaita perinteitä (terveisiä Funi-iskälle) ees yrittee pittee yllä ja jos ei lampaita oo tarjolla niin sitten pittää tyytyä kissaan. Teoriaossuutta opiskelen pyhäuamusin kahtomalla Late Lammasta.
  3. Mie en reakoi ovikelloon. Ootan ensin kiltisti, kun vieraat tulloo sissään ja alan sitten vasta hillua. Huolella.
  4. Makkuuhuoneen mattojen hapsut ovat kuulemma mystisesti haihtuneet. Mittään en tunnusta. Kissa söi. Ai, mikä roikkuu suupielestä? Jaa,  nää langat. Emmie tiijä mistä ne ilmaantunut, ei voi pikkukoira kaikkea tietää.

Oskarin tunnustukset:
  1. Miun sisäinen kello eestää tunnin kesät talavet. Iltaruuan vonkaaminen alakaa aina kaheksalta, vaikka ruoka tarjoillaan yheksältä.
  2. Sillon kun koira ei oo kotona, mie röllähtelen suorilta jaloilta lattialle pitkin pittuuttani silitettäväksi.
  3. Minnuun iskee hätä ja huoli, kun ruokakupit on pesussa. Entäs jos ne ei ennää tulekaan takasin?
  4. Mie ossaan uskottavasti vongata ruokoo, vaikka oisin just vetäny kupillisen sapuskoo tuulensuojaan. Isäntäväki ei kuitenkaan ennee ihan herkkään tähän halapaan mäne, sillä ne on oppinna komunikoimmaan keskennään. Aina kannattaa kuitennii yrittee. 

maanantai 3. lokakuuta 2011

Nututus

(Oskari tilittää): Lopultakkii miekii saan vähän ruutuaikaa. Aina on olevinnaan pikkurakilla jottain tärkeitä asioita raportoitavana. Enemmänhän se kyllä tulloo ja männöö; millon kouluun, millon koirapuistoon ja millon minnekkii. Tännään ne oli kuulemma käyny tutustumassa koirahotelliin, jonne Tuure on ens viikolla mänössä. Oli siellä ollu yks kissakkii, mut mie en sinne mäne. Mie mänen miun paratiisiin eli Jaanan luo Vallattommiin villoihin.

Villoista puhheen ollen, olihan miulla asiaakin. Myöpä tehtiin äipän kanssa eilissäiltana hyvvee. Myö ollaan pitkin aikoo porukalla väkerretty nuttuja Etioopian keskosille - ihmispennuille siis. Miekii oon auttanu, ainakin omasta mielestäni, makkaamalla äipän sylissä ja välillä huovuttamalla nuttuja. Äipältä ei kuitenkaan kannata kyssyy miun auttamisista, sillä meillä varsinkii tässä huovuttamisasiassa aika ussein männöö puikot ristiin. Eilen myö pakattiin sitten nuttuja kahteen issoon kirjekuoreen postipojan vietäväks. Äippä laski humanistin matikkapäällä, että myö ollaan värkätty ja  lähetetty jo 140 nuttua Etioopian ihmispentuja lämmittämmään.

Miun nuttu!

Pikkurakkikkii yritti tapasa mukkaan osallistua. Nututus on kuitennii miun ja äipän juttu

Vielä viimeinen silaus kissankarvaa