Vanha tuttu

(Tuure tarinoi): Sillon ku myös vietettiin sitä ihannaa viikonloppuu entisillä kotikulumilla nii myö tavattiin tuttujakkii. Meijjän majotuspaikassa oli vastassa tuttu kaveri: Otto. Myö ollaan Oton kansa hyviä kavereita ku ollaan usseempana kesänä oltu Oton vuoralaisina sen talossa.

Joo, tuttu kaveriha tää on, vaikka onnii uus tyylikäs kamppaus Otolla.

No, tervetulloo nyt sitte tuas. Työ tulittakkii iha isolla
porukalla tällä kertoo.

MITÄH! Onko teillä mukana kissahhii.
Toitta sitte kilippailijan miun revviirille.
No sovittaan sitte nii, jotta mie hallinnoin ulukotiloja
ja kilippailija suapi lainata miun talon sisätiloja.

Tuure tuu! Männään ranttaan tutkimmaan paikkoja.
Tiälä onnii vaikka mitä mielenkiintosta.

Ihana viikonloppu

(Tuure tarinoi): Uus viikonloppu on kohtsillään käsillä, mutta antakkeeha ku mie kerron minkälaista meillä oli männä viikonloppuna.

Perjantaina myö pakkauvuttiin koko porukka Hoppahopiaan ja lähettiin ajelemmaan. Vähän ennen Tuusniemmee Oskari ilimotti takapenkiltä, että suapi tulla pyyhkimmään. Oli niäten isompi hätä yllättännä kesken matkan. Äippä komenti isännän siivvuuhommiin ja yökkäili ite vieressä.

Lopulta myö piästtiin perille ja oltiinnii aika tutussa paikassa. Se oli se talo, jossa myö äipän kanssa on oltu muutamana vuonna lomalla ja on sielä Osku ja isäntähhii kerran olleet mukana.

Paras juttu oli kuitennii eessä seurraavana päivänä. Uamulla myö lähettiin meijjän kavereitten, Leilan ja Arton, kansa tuas ajelemmaan. Hoi kotvalleen ku olttiin ajeltu nii tulttiin semmosseen paratiissiin, jotten paremmasta tiijjä. Se oli semmonen käveleksimisalue, joku Patvinsuo se oli. Vuan oli ihanat maisemat ja metät. Ja hajut. Äippä tuummailkkii jotta on se ku pittää Savvoon lähttee, että Pohjos-Karjalasta löyttää niin ihanan paikan. Nytpähä paikka tiijjettään ja sinne männään uuvemmannii kerran.

Valjjaat näkkyy olevan piällä miten sattuu,
mutta ei tuo kyllä männöö haitanna.

Myö käyttiin semmosella purolla. Se oli
vähä niiku semmonen taikapuro tai
ainahhii näytti semmoselta. 

Äippä komens miut siihe sillalle posseeraammaan.
Leila-täti sano, jotta ei hää oo ennen nähty
jotta koira käskien posseerraa. Mitä tuossa
nyt on ihmettelemistä. Miehän posseerraan ku äippä
pyyttää ja se sannoo sitte kiitos ku on suanu kuvasa
otettua. Ja mie sua kuvvauspalakkion. 

Ja pitihä sielä matkan varrella vähän
keppihommijjakkii tehä.

Hiekkarannalla oli mukava hilipetellä....

.... ja sitä rantoo riitti

Jaavainnii, miulle että sitte retkimakkarroo
varanna. Elä nyt sitte näihen kansa. Hmph!