sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Kysymyksiä ja vastauksia

(Tuure tarinoi): Siitä on jo jonnii verran aikoo, kun miun rotukaveri Imir laitto miulle kysymyksiä. Nyt  myö sitte niihi vastattaan. Tai siis äippä vastaa.

Kysymykset ja vastaukset:

Kehen julkisuuden henkilöön voisit samaistaa koirasi?
Jukka-Poika tuli ensimmäisenä mieleen. Jotakin samaa niissä vaan on.

Jos et voisi ottaa koiraa, minkä muun lemmikin ottaisit? Miksi juuri sen?
Kissa, joita onkin taloudessa jo kaksin kappalein. Kissa on parhaimmillaan hyvinkin koiramainen. Meidän Oskarikin luuli ensimmäiset kuusi vuotta elämästään olevansa koira.

Jos koirasi olisi ihmislapsi, olisiko se koulussa häirikkö, hikari, kiusattu, piilokettuilija, open lellikki vai jotain muuta?
Salahikari ja häirikkö, joka osaa ja haluaa oppia paljon asioita, mutta esittää kovista varsinkin, jos muita jätkiä on paikalla.

Miksi koirasi valitsisi sinut omistajakseen, jos se saisi valita?
Ehkä, jos Tuurelta olisi aikoinaan kysytty, niin olisi halunnut jäädä kasvattajansa tilalle nauttimaan koiranelämästä ja tekemään töitä.

Kaunein koirarotu, jos omaa ei lasketa? Miksi juuri se?
Buhund. Monirotuinen Siirimme muistutti kuulemma kovasti buhundia. Ja kaunis oli.

Millaisissa tilanteissa mieleesi nousee miete: "Nyt tästä koirasta tulee rukkaset!"
Viime aikoina tilanteita on ollut harvemmin. Pahimman teiniangstin aikoihin punavalkoisten rukkasten kaavoja hahmottelin mielessäni useampaankin kertaan.

Jos sinulla olisi mahdollisuus harrastaa jotain lajia ihan sen huipulla asti, mikä se olisi ja miksi? (Siis MM-tasolla)
Hankala kysymys kilpailuhengettömälle. Jos jotain on vastattava, niin koiratanssi.

Mikä olisi koirasi lempiväri, jos siltä kysyttäisiin? Miksi?
Tiedetään! Tiedetään! Vihertävänharmaa. Se on raa'an naudanmahan väri.

Mikä on oudoin tapa, jota koirasi harrastaa?
Puskajusseilu. Kesäiltaisin viimeisellä pihapissillä Tuure sukeltaa norjanangervopensaaseen, jolloin pensaasta koirasta näkyy välillä häntä ja välillä pää. Toiminnan syvempi tarkoitus ei ole minulle vielä tähän mennessä avautunut.

Onko jokin asia, joka saisi sinut luopumaan koirastasi ikuisesti? Jos niin mikä?
Vaikea sairaus, joka tuottaisi koiralle kärsimystä niin, ettei se voisi elää koiranarvoista elämää.

Myö ei nyt tähän hättään keksitty mittään vaihtarikysymyksiä. Katotaan, jos myöhemmin sitte keksittäs.

Tässä vielä muutama kuva tältä syksyltä; metässä on käyty juoksemassa joskus ussemmannii kerran viikossa.


Välillä kerkis olla luntahhii muassa...


… ja sitte ei ennee ollukkaa

3 kommenttia:

  1. Jukka-Poika on kyllä kuvaava! Ihana Tuure, lempiväri aiheutti myös jotain pientä hihityksen poikasta täällä. :D Onneksi oon yksin niin kukaan ei ihmettele typeriä ääniä joita pidän...

    VastaaPoista
  2. "Salahikari ja häirikkö" :D Nimenomaan se, mitä tuli miullekkin Tuuresta ensimmäisenä mieleen! hihi. Ihanaa joulun odotusta velipojalle, sihteerille ja kissaystäville. :)

    VastaaPoista
  3. "Salahikari ja häirikkö" :D Nimenomaan se, mitä tuli miullekkin Tuuresta ensimmäisenä mieleen! hihi. Ihanaa joulun odotusta velipojalle, sihteerille ja kissaystäville. :)

    VastaaPoista